sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

7. Uudet tuulet


Haku ja Janet päättävät luottaa samaan hotelliin, jossa ovat vierailleet ennenkin. He ovat todenneet sen hyväksi. Hakun omistamaan hotelliin he eivät viitsi lähteä, vaikka yöpyminen silloin olisikin ilmaista. Janet tietää, että tuolloin Haku keskittyisi vain työasioihin.


"Kaiwi nimellä pitäisi olla varaus", Haku ilmoittaa vastaanotossa.
"Hei säahän oot sen Haku Hotellin omistaja! Saatte vähän alennusta, kun yhteistyökumppaneita ollaan", vastaanotossa työskentelevä poika naurahtaa.
"Mahtavaa", Haku hymähtää ja maksaa parin yöpymisen ennen kuin he saavat avainkortit.


Janet päättää, että tämä ilta olisi pyhitetty lepäämiselle ja rentoutumiselle. Vaikka Tom kuinka ihana onkin, kaipaa Janet välillä lepoakin. Hän oikaisee jalat suurelle parisängylle ja napauttaa television auki, vaikka sieltä ei mitään ihmeellistä tulekaan.


Haku päättää tällä kertaa tutustua hotellin tarjoamaan kuntosaliin. Tosin kenellekään ei jää epäselväksi, että Hakun kunto ja taidot kuntosalilaitteilla ovat hieman ruosteessa. "Pitää ruveta useamminkin ahkeroimaan", Haku mutisee itsekseen. Onneksi kuntosalilla ei ole juuri nyt muita, joten mätkähtelyä ei ole todistamassa kukaan.


Rentoutumisen ja kuntoilun jälkeen pariskunta päättää lähteä yhdessä syömään Hotellin ravintolaan. Tänään olisi tarjolla sushia. Haku haluaisi lähteä tavallisissa arkivaatteissaan, mutta Janet pitää puolensa ja niinpä kummatkin laittavat hieman parempaa päällensä.


"Anteeksi viimeaikainen, en ole huomioinut suakaan ollenkaan", Haku nöyränä supattaa ruokajonossa.
"Ei se mitään, kunhan parannat tapasi", Janet naurahtaa.


Vihdoin pitkän jonottamisen jälkeen kummatkin saavat valittua lautaselleen mieleisiään susheja ja alkaa pöydän metsästäminen.


"Istutaan vaan Haku tähän, ei täällä ole muita paikkoja!" Janet parahtaa, kun he ovat kierrelleet terassilla jo pienen ikuisuuden. Haku haluaisi kahden hengen pöydän, mutta ne ovat kaikki jo varattuja. Lopulta hän myöntyy vaimonsa tahtoon, kun ymmärtää tilanteen.


Ruoan jälkeen pari siirtyy sisätiloihin. Kaiuttimista alkaa kantautua kaunis hidas kappale.
"Tanssitaanko vähän?" Haku ehdottaa ja kietoo kätensä Janetin ympärille, joka ei ole ajatusta ollenkaan vastaan. Siinä he pyörähtelevät useammankin kappaleen ajan. Janet on nyt niin onnellinen, aivan kuin rakastuisi Hakuun uudelleen.


Tanssit tanssittuaan he hypähtävät altaaseen. Haku aloittaa tapojensa mukaan kamalan vesisodan ja roiskuttelemisen. Välillä on vaikea äänistä päätellä, uiskenteleeko altaassa kaksi aikuista vai kaksi lasta.


Kyllästyttyään sotimiseen pari suuntaa allasbaariin, jossa molemat tilaavat hyvät hedelmädrinkit.


"Saisimmeko laskun", Haku huikkaa heidän hörpittyään lopulta muutamat drinkit. Nyt olisi jo parasta suunnata omaan huoneeseen, huomenna olisi jo palattava takaisin arkeen.


"Eikö me vaan voitaisi jäädä ikuisesti tähän", Janet huokaa, kun Haku kietoo kätensä tämän ympärille. Kaikki on juuri nyt niin hyvin.


Pian he jo suunnistavat kuitenkin omaan huoneeseensa ja pehmoiseen sänkyyn. Kaikesta huolimatta Janet ei voi itselleen mitään ja alkaa voivotella jaksamisensa olevan tiukoilla.


Puheenaihe vaihtuu Tomiin ja tämän oppimiin taitoihin.
"Sitten Tom vaan käveli, ihan itse!" Janet päättää kertomuksensa. Haku on kuunnellut koko jutun aivan hiirenhiljaa sanaakaan sanomatta. Hän tuntee ylpeyttä pojastaan.


"Ehkä mun pitäisi viettää ajaa pojun kanssa, pitäähän nyt isään olla hyvät välit", Haku myöntyy ja oikeastaan jo innostuu ajatuksesta.


"Tom rakastaa sua ihan kamalasti. Mutta nukutaan nyt", Janet huokaa.
"Kauniita unia kaunokainen", Haku kuiskaa.
"Hyvää yötä".


Valitettavasti aamulla jo aikaisin pari joutuu lähtemään kotiin, sillä Ashleyn pitäisi ehtiä vielä tänään töihin. Janet kiittelee tuhannesti ihanasta illasta ja yöstä vastaanoton poikaa ja palauttaa avaimet.


Tomilla on ollut jo äitiään kova ikävä, vaikka heillä sujuikin Ashleyn kanssa hyvin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta äidistä erossa, joka otti pojalle koville. Aamu alkaa kuitenkin normaaleissa askareissa ja potalle harjoittelussa.


Ennen päiväunia Janet myöntyy vielä lukemaan satua Tomille. Tom on nyt kiinnostunut kovasti kirjoista ja hakee niitä alvariinsa hyllystä. Kävelemään opittuaan hänestä on tullut vikkelä poika, joka ehtii vaikka minne heti Janetin silmän välttäessä.


Päiväunten jälkeen he lähtevät tapojensa mukaan leikkipuistoon. Hakun oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta hotellilla oli sairastapaus ja Haku ei saanut ketään sijaiseksi, joten lähti itse töihin. Kieltämättä Janetia harmittaa, mutta nyt Hakulla sentään oli oikea syy olla tulematta.


Puistossa on hiljaista. Tom kiehnää kovasti äidissään ja he leikkivätkin ensin loruleikkejä keskenään.
"Oliko sulla reppana ikävä äitiä", Janet lepertelee.
"Äiti", Tom toistaa ja kikattaa.


Tom haluaa yrittää ensimmäisenä laskea liukumäkeä. Janet auttaa pojan liukumäen päälle. Äkkiä Tomia alkaa pelottaa, liukumäki on paljon korkeampi ylhäältä katsottuna..


Janet huokailee liukumäen päässä, miten hänen vauvansa kasvaa nopeasti.
"Äiti on täällä ottamassa sua vastaan, ei ole hätää", hän vakuuttelee pelokkaalle Tomille.


Ja hui, niin Tom laskee kuin laskeekin mäen alas. Tämän jälkeen mäkeä lasketaan monta kertaa ja aina alas päästyään Tom taputtaa itselleen innoissaan. "Taas", hän kikattaa ja Janet auttaa pojan mäen päälle.


Liukumäen jälkeen Tom haluaa kokeilla vieterikeinua. Se osoittautuu vielä liukumäkeäkin hauskemmaksi vekottimeksi.


Lopulta tulee aika lähteä kotiin, he ovat viettäneet puistossa jo todella kauan.
"Mennään isiä vastaan kotiin", Janet houkuttelee poikaa.


"Ei!" Tom tiuskaisee totisena ja katsoo äitiään kiukkuisena.
"Sinä et Tom sitä päätä", Janet sanoo tiukasti.
"Keinuu", Tom vaatii vielä.


"Tom Kaiwi, nyt meidän täytyy mennä."
"Ei!"
"Ei tämä ole mikään neuvottelu, me lähdetään kotiin", Janet sanoo entistäkin napakammin.


Lopulta Janetin ei auta kuin nostaa väkisin kiukutteleva poika ylös keinusta.
"Mennään laittamaan isille ruokaa", hän vielä yrittää lepyytellä poikaa samalla. Vastaukseksi hän saa kuitenkin vain kiukkuista kitinää ja irvistyksiä.


"Kuule napero, isi pistää meidät poskeensa jos ei olla laittamassa ruokaa", Janet hassuttelee ja kutittelee Tomia, "nam nam nam".
"Kutittaa. Äiti kutittaa!" Tom kihertää. Kiukku on jo poissa.


Onneksi lapset leppyvät yhtä nopeasti kuin kiukustuvatkin, kotimatka sujuu kaksikolla taas jo iloisissa merkeissä lintuja ja ötököitä ihmetellessä.


Muutaman viikon kuluttua Janet on ollut useamman päivän huonovointinen, jonka syy vihdoin selviää; hän on sairastunut vatsatautiin.


Janetin ei auta kuin hautautua peiton alle itseään parantelemaan. Ensimmäistä kertaa Hakun tulisi selviytyä yksin Tomin hoidosta, sillä Janetista ei ole ollenkaan tuossa kunnossa apua.


Vaikka Haku ei paljon lastenhoidosta tiedäkään, päättää hän ensimmäisenä käyttää Tomin potalla. Hieman kummastuneena isän hoivasta Tom käy potalla tavallistakin kiltimmin.


Pottailun jälkeen Haku vielä kylvettää pojan ja vaihtaa jalkaan puhtaan vaipan. Vaikka Tom käy hienosti potalla, ei hän osaa vielä olla kokonaan ilman vaippaa.


"Anteeksi, että isi ei ole ollut paljon paikalla", Haku suputtaa Tomille ja halailee tätä pitkään. Tom kietoo pienet pullukat käsivartensa Hakun ympärille eikä yritä edes karkuun.


"Tänään tehdään jotain kivaa. Saat olla koko päivän isin kanssa", Haku kertoo.
"Pihalle", Tom hihkaisee innoissaan.
"No mennään vaikka leikkipuistoon", Haku myöntyy ja lähtee etsimään lastenrattaita.


Lopulta rattaat löytyvät ja matka kohti leikkipuistoa voi alkaa. Hakua jännittää lähteä ensimmäistä kertaa liikenteeseen Tomin kanssa. Entä jos poika alkaisi kiukutella tai karkaisi? Janet ei ikinä antaisi anteeksi, jos pojalle keävisi jotakin.


Vaikka Haku on Tomille ihan tuttu, leikkipuistossa hänelle iskee ikävä äitiä. Leikkipuistossa ollaan aina äidin kanssa, joskus yhdessä Ashley-tädin kanssa. Mutta ei koskaan isän. Tom alkaa tihrustaa itkua.
"Äiti, äiti, äitii!"
"Shh, isi on tässä", Haku rauhoittelee. Samalla totuus iskee häntä päin kasvoja; poika ei osaa olla isänsä kanssa.


Onneksi tuttu vieterikeinu lohduttaa ja pian kyyneleet ja nyyhkytys vaihtuu kikatukseen ja suloisiin hymyihin. Myös Haku lähtee hauskanpitoon mukaan.


Aika vilisee keinuessa ja tulee aika lähteä kotiin.
"Lähdetään katsomaan, joko äidillä on parempi olo", Haku hymähtää.


Äidin tapaaminen saa pojan entistäkin riemastuneemmaksi. Edellisen puistoreissun kiukuista ei ole tietoakaan vaan Tom on heti lähdössä iloisesti kotiin. Haku on silminnähden helpottunut ettei edes tästä syntynyt ongelmaa.


"Äiti itkee", Tom tokaisee reippaasti, kun Haku on nostamassa tätä keinusta.
"Ei äiti itke, äiti on vähän vain kipeä ja lepää kotona", Haku selventää.
"Tom itkee", Tom ehdottaa seuraavaksi.
"Ei tarvitse itkeä, mennään katsomaan äitiä".


Kotiin päästessään Haku ja Tom löytävät Janetin nukkumasta sohvalta. Haku ei raaski herättää Janetia edes Tomin ikävän vuoksi vaan vie pojan jo nukkumaan.
"Äiti", Tom kuiskaa sängystä, kun Haku on peitellyt tämän.
"Leikit äidin kanssa aamulla", Haku lupaa. Tämä kelpaa pojalle, joka sulkee kiltisti silmät ja rutistaa lammaspehmoaan.


Saatuaan pojan nukkumaan, Haku istahtaa sohvalle ja avaa television. Sieltä tulisi jännittävä jalkapallomatsi.


Vaikka ääni on hiljaisella, havahtuu Janet televisioon.
"Mitä kello on?" hän kysyy haukotellessaan.
"Yhdeksän".


"Miten teillä meni?" Janet utelee heti. Hän on ollut huolissaan Hakun pärjäämisestä Tomin kanssa.
"Ihan loistavasti. Tomin tuli kyllä sua ikävä monta kertaa. Nyt mä tajuan viettäneeni liian vähän aikaa Tomin kanssa", Haku selittää.


"Kyllä Tom tottuu suhun", Janet vakuuttelee. Haku nyökkäilee, Janet taitaa olla oikeassa.
"Kuule mä oon miettinyt, että pitäisikö meidän muuttaa? Mua pelottaa tuo ranta nyt, kun Tom kävelee ja kasvaa", Janet sanoo yllättäen.


"Tarvitaanko me oikeasti siihen uusi asunto, tämähän on hyvä?" Haku kummastelee.
"Eikä ole, mä haluan muuttaa."


"No muutetaan, enköhän ole sen velkaa teille molemmille", Haku myöntyy.
"Oikeastiko?" Janet innostuu.
"Joo."


"Että mä sitten rakastan sua", Janet kuiskaa.
"Mutta sä etsit niitä asuntoja, mulla on okva kiire hotellin kanssa", Haku vielä lisää.
"Mä lupaan hoitaa sen puolen", Janet hymähtää. Hän käpertyy Hakun kainaloon ja nukahtaa kesken jalkapallopelin, mutta se ei haittaa. Juuri nyt hän ei voi olla onnellisempi.

11 kommenttia:

  1. Mä jo aattelin, et Janetille olis tapahtunu jotaa dramaattista, ku noi kaks palaa ulkoonta... 8)
    No mut, en täst mitää huonoa kyllä keksi.
    Hyvähyvä! n___n

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Yritän tänään tai huomenna saada seuraavaa osaa ulos!

      Poista
  3. Hyvä, jatkoa nopeasti :D

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä jälleen kerran! Sun pitäis keksii joku yllättävä käänne, lukeminen olis jännittävämpää ;)

    VastaaPoista
  5. Tässäpäs olikin yhteensä 53 kuvaa :D
    Hirveä määrä

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, oon nyt vähän koittanut pitää aisoissa niitä :D

      Poista