torstai 2. tammikuuta 2014

28. Vanhoja tuttuja, hyviä ja pahoja


Aino on haltioissaan isosta omasta huoneestaan ja uusista leluista. Tyttö viettää päivät usein rakennellen palikoilla tai piirtämällä. Eelis on ottanut Ainon pois päiväkodista ja palkannut tälle lastenhoitajan kotiin. Hän haluaa tytön olevan nyt kotona ja saavan kaiken kaipaamansa huomion, eikä viettää päiviä suuressa lapsiryhmässä.


Aino on myös kehittynyt lyhyessä ajassa nopeasti. Konttaaminen on jäänyt kokonaan ja tyttö viipottaa ketterästi ympäri asuntoa kiipeillen kaikkialle. Sanavarasto on myös laajentunut huimasti. Eelistä ihan harmittaa, että lastenhoitaja Milla saa olla todistamassa tytön kehitysaskelia ehkä häntäkin enemmän, sillä Eelis paiskii pitkiä päiviä töissä.


Usein tullessaan kotiin, hän jatkaa töiden parissa. Eelis on saanut ylennyksen sairaalalla ja haluaa panostaa työhönsä täysillä.


Silti edes uusi asunto ja kiireisemmät päivät eivät poista surua Eelikseltä. Tytön mentyä nukkumaan hän itkee vielä usein. Jens käy myös usein juttelemassa veljensä kanssa, heidän välinsä ovat lähentyneet hurjasti Leahin kuoleman jälkeen.


"Ehkä sun pitäisi käydä ulkona, nähdä muitakin kuin mua ja työkavereitasi töissä", Jens ehdottaa eräänä iltana, kun veljekset istuvat totuttuun tapaan olohuoneessa.
"En mä ole valmis tapailemaan vielä muita", Eelis huokaa.
"No älä käy treffeillä, näe edes sun kavereita", Jens yrittää.
"Ei mulla taida olla oikein ketään enää. Mun kaikki aika on mennyt töissä ja Ainon kanssa, kavereilla oli aikaa jatkaa ilman mua. En mä ole enää mukana niissä kuvioissa", Eelis hymähtää.


"No etsi netistä? Tai deittisivustolta jotain kahviseuraa, kyllä niiltä voi sellastakin löytää", Jens patistaa.
"Jens ihan totta, mä en tiedä pystynkö tuollaiseen vielä", Eelis ähähtää.


Hyvästellessänsä Jensiä, iskee ikävä Leahiin jälleen voimakkaammin. Jens huomaa kyyneleet veljensä silmäkulmissa ja kaappaa tämän halaukseensä. Eelis nyyhkyttää tämän olkapäätä vasten.
"Kastelen sun paidan", Eelis lopulta tuhahtaa.
"Ei se haittaa, anna tulla vaan kaikki", Jens lohduttaa.


"Kiitos Jens, mä en tiedä miten olisin selvinnyt tästä kaikesta ilman sua", Eelis kiittää.
"Ei mitään, mä oon sun veli ja sä oot mulle tärkeä. Sitä paitsi meilläkin on kotona suruaika, Tom itkee jatkuvasti. Mielelläni mä välillä tulen suakin tukemaan", Jens kertoo.


"Koita pärjäillä, mun taksi taisi tulla", Jens tuumaa ja halaa veljeään vielä kerran tiukasti.
"Kyllä mä pärjään, kyllä tää tästä varmaan pian helpottaa", Eelis vakuuttelee.


Ja heti jo samana iltana Eelis avaa tietokoneen ja etsii vanhan ystävänsä sähköpostiosoitteen. Hän kirjoittaa tälle pitkän viestin. Eeliksen onneksi Enni on juuri tietokoneella ja vastaa sähköpostiin nopeasti. Kaverukset sopivat näkevänsä viikonloppuna.


Viikonloppu koittaa nopeasti ja Eelis suuntaa Ennin luokse. Enni ei onneksi asu kaukana Eeliksen nykyisestä kodista. Tyttö on ilahtunut nähdessään ystäväänsä pitkästä aikaa.


"Mä oon niin iloinen, että sä halusit vielä nähdä mua", Eelis riemuitsee.
"Tietenkin, mä en ole jaksanut pysyä muiden perässä ja juosta baarista toiseen", Enni nauraa.


Ystävykset jakavat kuulumisiaan useamman kuukauden varrelta, jolloin eivät ole pitääneet lainkaan yhteyttä. Sitä ennenkin puhelut olivat jo harvassa, kun Eelis keskittyi niin kovin viettämään aikaansa Leahin kanssa.


"Ihana saada sut takaisin, mulla on ollut ikävä", Enni huokaa ja kapsahtaa yllättäen Eeliksen kaulaan. Hämmentynyt Eelis kietoo kätensä tytön ympärille.


Enni huomaa Eeliksen haparoinnin ja vetäytyy nopeasti kauemmaksi.
"Anteeksi, en halunnut..", Enni sopertaa.
"Ei se haittaa, mä vaan yllätyin", Eelis keskeyttää. Eikä häntä oikeastaan haittaakaan, tilanne on vain kummallinen. Ennillä ja Eeliksellä oli pientä juttua lukioaikana, mutta eivät he koskaan seurustelleet. Enni alkoi seurustella toisen kanssa ja Eelis löysi lopulta Leahin.


"Jos sä et ole vielä valmis halauksiin tai.." Enni jatkaa, kun Eelis taas keskeyttää;
"Shh, ei mua Enni haittaa. Hyvä vaan, että joku koskettaa. Mulla on ollut ikävä sitä, kaikki kohtelee mua kuin menisin rikki."
"Tiedän tunteen, Markuksen petettyä mua mulla oli samanlainen tunne, kukaan ei uskaltanut koskettaa", Enni hymähtää. Eelis hämmentyy, hän ei ollut tiennyt tuosta mitään.


Enni kertoo koko tarinan hänestä ja Markuksesta.
"..ja enhän mä voinut siihen suhteeseen jäädä, me erottiin kolme kuukautta sitten."


Vanhojen muistelu saa Eeliksen taas herkistymään ja hän vuorostaan painautuu Enniä vasten. 
"Kyllä elämä potkii meitä molempia", Eelis huokaa.
"Jep, mutta ei tää mun ole mitään verrattuna suhun", Enni hymähtää.

Eeliksen on kuitenkin aika lähteä kotiin, sillä lastenhoitajalla on menoa. Hän on luvannut viedä Ainon leikkipuistoon, jonne tämä on kärttänyt koko viikon. Niinpä hän hyvästelee Ennin, he lupaavat pitää yhteyttä ja nähdä useammin, kumpikin tarvitsee ystävää ja juttuseuraa.

........................................................KUUDEN VUODEN KULUTTUA.............................................................


Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, Eeliksen ja Ainon elämä on vihdoin alkanut sujua. Tyttö käy koulussa ja on ahkera opiskelija. Ensimmäinen äitienpäivä koulun aloituksen jälkeen on Ainolle hämmentävä, hän ei tiedä kenelle tehdä koulussa kortti. Niinpä Eeliksen on selitettävä Ainolle koko tarinan tämän äidistä.
"Voinko mä saada uuden äidin? Mineallakin on kaksi", Aino kysyy.
"No tavallaan jos mä löydän uuden tyttöystävän, siitä voi tulla sulle äitipuoli", Eelis selittää.


"No tehdään sitten niin", Aino tuumaa.
"Voi Aino, ei se ihan noin helposti käy. Sillon pitää tykätä siitä naisesta", Eelis naurahtaa, "tosi kovasti".
"Etkö sä sitten tykkää Ennistä? Enni on kiva", Aino hämmästelee. Ja tottahan se on, että Enni on ollut paljon kuvioissa. Kaikesta huolimatta Eelis ja Enni ovat vain ystäviä. 
"Onhan Enni kiva, mutta pitäisikö sun mennä tekemään läksyjä", Eelis yrittää vaihtaa puheenaihetta.
"Isi kyllä mä tiedän että sitten te pussailisitte. Se on aika ällöä, mutta ei se haittaa mua", Aino vielä selittää ennen kuin lähtee huoneeseensa.


Eelis ja Enni ovat remontoineet ja sisustaneet Ainon huoneen uudelleen tämän toiveiden mukaisesti. Tyttö on aivan haltioissaan uudesta "isojen tyttöjen" huoneestaan. Omasta tietokoneesta Eelis ja Aino kävivät kovaa vääntöä, kunnes Eelis antoi periksi ja osti Ainolle käytetyn läppärin.


Aino ei ole kuitenkaan siisteimmästä päästä jä hänellä onkin usein tavarat hukassa. Nytkään hän ei meinaa millään löytää koulutehtäväänsä, jonka oli aloittanut edellisenä iltana.
"Isi mä en löydä sitä mistään!" Aino huutaa hermostuneena.
"Katso sängyn alta", Eelis ohjeistaa. Aino kurkistaa sängyn alle ja kappas, siellähän se.


"Mä lähden käymään parturissa, pärjäätkö hetken itseksesi? En ole kauan poissa ja voit soittaa mulle koko ajan", Eelis varmistelee vielä.
"Joo joo iskä, kyllähän mä koulunkin jälkeen pärjään", Aino nauraa ja hoputtaa isäänsä lähtemään. Niinpä Eelis kerää kimpsunsa ja kampsunsa ja suuntaa Ennin parturoitavaksi.


Vaikka Aino onkin ahkera koulussa, ei hän sentään niin hölmö ole etteikö ottaisi iloa irti ollessan hetken yksin kotona. Niinpä heti ulko-oven kolahdettua tyttö säntää tietokoneelle juttelemaan ystäviensä kanssa. Häntä hiukan jännittää, millaisen kampauksen hänen isänsä oikein saakaan. Aino tietää kuitenkin Ennin olevan taitava, onhan tämä leikannut Ainonkin hiukset joka kerta.


Palattuaan kotiin, on Eeliksen heti päästävä peilin eteen tarkkailemaan hiuksiaan. Hänestä ne ovat upeat!


Eihän muutos vanhaan ole suuri, mutta Eelis halusi päästä ikuisuuden samana pysyneestä hiuspehkostaan eroon. Hän on vaalinut samaa tyyliä jo useita vuosia, mutta vihdoin uskalsi tarttua Ennin ehdotukseen.


Ainon mentyä nukkumaan, Eelis hiipii parvekkeelle. Hän on palannut vanhan huonon tapansa pariin, joten hän kaivaa askin taskustaan ja sytyttää tupakan. Väsyneenä hän istahtaa penkille ja huokaa syvään. Hän miettii Ainon aiempia sanoja Ennistä. Ja vaikkei Eelis haluaisikaan sitä myöntää, kyllä hän Ennistä tykkää, todella paljonkin.


Silti hänestä tuntuu, että siirto romanttiselle puolelle Ennin kanssa olisi väärin. Aivan kuin hän pettäisi silloin Leahia. Vaikka siitä on jo yli kuusi vuotta! Eelis tuhahtaa, ei hän näin voi jatkaa. Tällä menolla hän on yksin vielä harmaantuneenakin.


Eelis laskeutuu portaat alas ja sytyttää vielä toisenkin tupakan. Hän pohtii ystävyyttään Ennin kanssa tarkemmin, kun tajuaa, ettei Ennikään ole seurustellut koko tänä aikana ainuttakaan kertaa! Pienen hetken Eelis ajattelee sen johtuvan hänestä, entä jos Enni odottaakin hänen tekevän siirtonsa? Eihän naisilla ole tapana miehiä pyytää treffeille.


Mutta olisiko hänsestä siihen? Mitä jos suhde ei toimisikaan, pilaisi vain turhaan heidän ystävyytensä? Tai entä jos Enni ei alkuunkaan tahtoisi olla Eeliksen kanssa enempää kuin ystävä, silloinkin ystävyys voisi mennä pilalle. Eelis murahtaa ääneen ja lähtee sisälle, ei elämä helppoja päätöksiä tarjoa taaskaan.

~
Vielä ehkä vähän siirtymäosa, Aino kasvoi ja Eelis pohtii elämänsä suuntaa. Mutta miten käy, lämpeneekö suhde Ennin kanssa vai käykö jotain aivan muuta.. ; )

1 kommentti:

  1. Osaat kirjottaa tosi hyvin! :) muistatko vielä mistä sait ton tupakan ladattua? :D

    VastaaPoista